Aiempien sukupolvien työn ansiosta voimme liittää yhteiskuntaamme korkealle arvostetut käsitteet kuten demokratia, sananvapaus sekä ihmisoikeudet. Olemme vapaita ja meillä on verrattain hyvät mahdollisuudet toteuttaa itseämme. Jostain syystä työstä on muodostunut meille mielenterveyteemme vaikuttava ongelma. Miksi on näin?

Työn merkityksellisyys on tämän päivän megatrendi, johon panostetaan yhä enemmän, syystäkin. Merkityksellisyydestä ja sen etsinnästä on vaarana muodostua ajalle tyypillinen muoti-ilmiö tai kaupallistettu tavoite. Sen saatetaan kuvitella olevan helppo lääkitys esimerkiksi työuupumukselle. Jotta tähän ansaan ei astuttaisi, meidän tulisi pohtia työn historiaan liittyviä psykologisia kysymyksiä. 

Emily Esfahani Smith (2016) kirjoittaa merkityksellisyyden peruspilareista. Laajoihin psykologisiin tutkimuksiin sekä empirian hyödyntämiseen perustuvan näkemyksensä mukaan merkityksellisyys rakentuu viidestä peruspilarista: yhteenkuuluvuus, tarkoitus, tarinankerronta, itsen ylittäminen ja kriisin jälkeinen kasvu. Käsittelen näistä neljää tässä kolmen blogin sarjassani.  

 

Työn historiallinen mieli

Ennen maaltamuuttoa ja viime vuosikymmenten digitaalista harppausta sekä nopeaa talouskehitystä, työ tapahtui Suomessa paikallisesti. Fyysinen selviäminen, talkoohenki ja kollektiivisesti jaetut yhteiskunnalliset kehittymismahdollisuudet ovat kenties olleet niitä tekijöitä, jotka ovat motivoineet ihmisiä heidän jokapäiväisessä työssään.  

Edellä kuvatut motivaation lähteet ovat kulkeneet ihmisen kehityksessä viimeistään kognition syntymisestä lähtienYhteisön tuottama sosiaalinen pääoma on taannut fyysisen selviämisen, ja yhteisön eteen tehtävän työn vastavuoroisuus on luonut psyykkistä turvaa. Lisäksi työllä voi kuvitella olleen kollektiivisesti jaettu päämäärä ja kulttuurisen kehityksen kautta aukeavat mahdollisuudet tulevien sukupolvien elämän helpottamiseksi. 

Ihmisen historiassa ennen kaupungistumista, yhteenkuuluvuutta on mahdollistanut vastavuoroinen altruismi ja yhteisön jatkuvuutta korostanut tulevaisuususko. Muodostiko yhteisön kehityksen eteen tehtävä työ yksilölle narratiivin, jossa hän oli osallinen, ja josta löytyi tarkoitusta?  

Jos hyväksymme ajatuksen ihmisestä ainutlaatuisena laumaeläimenä, joka tiedostamattaan noudattaa evolutiivisia viettejäänsaattaa historiallinen työntekomme näyttäytyä yhteisöllisenä harmoniana. Ilman yhteisöä ja yhteisesti jaettua päämäärää emme olisi koskaan tähän päivään selvinneet. Onko tästä jäänyt työmerkitykseen liittyvä psykologinen muistijälki? Historian valossa meidän olisikin syytä pohtia, kuinka moderni työelämä vastaa Smithin yhteen nivomiin käsitteisiin merkityksellisyydestä?  

 

Kolme ihmistä työskentelee omilla tietokoneillaan keskittyneesti, valokuva.
Nykyisin työskentelemme usein vaihtuvissa ja globaaleissa yhteisöissä. Kuva: Alvaro Reyes, Unsplash

Samat tarpeet, uusi yhteisöllisyys

Historiaa on syytä olla liikaa romantisoimatta, sillä monet seikat ovat elämässämme tänä päivänä paremmin. Ihmiset ovat olleet uupuneita myös historiassa (Helsingin Sanomat 2020). Kysymys kuuluukin, ovatko edellä esitetyt tarkoitukset työlle tarjonneet ihmiselle psyykkistä suojaa?  

Miten nykytyöelämän muodot, mm. projektimaisuus ja pätkätyöt vaihtuvine ihmissuhteineen, suhteutuvat historiaamme? Historiaamme, joka on voinut hyvinkin jättää evolutiivisen jäljen mieleemme koskien työtä? Ja ennen kaikkea, voisimmeko kehittää kykyämme ajatella itsemme osaksi uusia yhteisöjä, joihin kuuluvia ihmisiä emme ehkä koskaan tapaa? 

Työmme on fyysisesti helpompaa kuin koskaan, ja siitä saatava korvaus mahdollistaa suurelle osalle suomalaisista mahdollisuuden tavoitella onneaan ja toteuttaa itseään materialistisesti yksilönä. Tässä valossa työn aiheuttamat mielenterveysongelmat näyttäytyvät absurdina. Ne herkistävät kysymään, mitä työn pitäisi oikein olla. 

Meidän tulisi kenties haastaa itsemme pohtimaan, olemmeko nykyisin osallisina kollektiivisesti jaetussa utopiassa, joka motivoi meitä työskentelemään paremman tulevaisuuden puolesta?  

Voisiko historiaa tulkita niinettä työn kannattaisi olla jotain muuta kuin yksilöllisen onnen tavoitteluun tarvittavaa aineellisen vaurauden turvaamista? 

Lähteet

Helsingin Sanomat 2020. Aina vain lujempaa. Työn tehostamisesta, oman elämän optimoinnista ja työuupumuksesta puhtaan nyt paljon. Mikään niistä ei kuitenkaan ole uusi ilmiö, sanoo tutkija Mona Mannevuo. Nykyisen työkulttuurin siemenet on kylvetty jo sotienjälkeisessä Suomessa. Viitattu 29.10.2020.  

Smith, Emily Esfahani 2018. Merkityksellisyyden voima. Keuruu. Otavan kirjapaino.  

Vastaa