En ole kovinkaan hyvä työpaikkakuuntelija. Koen esimerkiksi kokoustilanteet hitaasti eteneviksi, puhun usein työtoverieni päälle, olen fyysisesti levoton ja teen samanaikaisesti muita asioita. Tiedän kuitenkin tunteen siitä, miten hienoa on tulla kuulluksi ja koen tärkeänä kehittyä kuuntelijanaUskon, että jos kuuntelisin keskittyneemmin, se mahdollistaisi entistä paremman työilmapiirin, lisäisi yhteistoiminnallisuutta kollegojen välillä ja olisimme paremmassa dialogissa.

Lohdullista oli lukea kuuntelemisen tutkimuksen dosentti Tuula-Riitta Välikosken pitävän itseään myös kärsimättömänä kuuntelijana. Välikoski kuitenkin lupaa, että kuuntelijana voi kehittyä. Kukaan ei hänen mukaansa ole vain yhdenlainen kuuntelija, vaikka erilaisia kuuntelemisen suuntauksia voidaan nähdä olevan neljä: Ihmisiin, toimintaan, aikaan tai sisältöön suuntautunut. (Janhonen 2020.) 

Koen kyllä vapaa-ajallani olevani ihmisiin ja heidän tunteisiinsa eläytyvä kuuntelija, mutta työyhteyksissä taidan edustaa toimintaan ja aikaan suuntautunutta kuuntelijaa, joka on kärsimätön ja keskeyttää siksi toisia helposti. Myös sisältöön vahvasti keskittyvä kuuntelijaprofiili tuntui tutulta, sillä esitän usein kysymyksiä, jotka voidaan tulkita kyseenalaistaviksi  

Pidän tavoitteenani aivan samaa kuin dosentti itse. Yritän olla keskeyttämättä, vaikka se on minulle vaikeaa ja vaikka kuinka luulisin, että olen jo ymmärtänyt mitä toinen tarkoittaa. Seuraavan paljastuksen kirjoitan ihan pienellä tänne reunahuomautukseksi: 

Pahimmillani saatan jopa täydentää toisten lauseita lisäilemällä niihin viimeisiä sanoja, vaikka enhän voi oikeasti tietää mitä tai miten toinen on sanomassa! On kamalaa ajatella, että kärsimättömyyteni myötä viestit tai puhujan ajatus ovat saattaneet muuttua ratkaisevasti.  

Dialogissa oleminen edellyttää reflektiivisyyttä

Tulkitsen kasvatusfilosofi Paulo Freiren hyvin toimintaan suuntautuvaksi sanoessaan, että jos puheelta viedään pois käytännön yhteys, se muuttuu vain sanahelinäksiFreiren mukaan aidon puheen tarkoitus on kyseenalaistaa maailmaa, jolloin se voi myös muuttaa sitä toiminnan kautta. Freire korostaa, että dialogin keskeinen ominaisuus on kuitenkin kahdessa eri ulottuvuudessa: reflektiossa ja toiminnassa. Reflektio, eli toiminnan kriittinen tarkastelu on tärkeää, sillä se tekee toiminnasta vastuullista ja harkittua. (Freire 2005.) 

Välikoski (2015) tuo vastavuoroisesti esiin artikkelissaan, miten osaava kuuntelija voi löytää ydinsanoman myös epäjohdonmukaisesta, ei-kiinnostavasta tai vaikeatajuisesta sanomasta. Osaava kuuntelija osaa tehdä yhteenvetoja ja tiivistyksiä kuulemastaan sekä varastoida siitä olennaisenHyvässä kuuntelussa toisen näkökulma ja sanoman tarkoitukset havaitaan, vaikka niistä olisi itse eri mieltä. 

Olen oppinut, että dialogissa ollessamme meidän aiempi ajattelumme ja toimintamme kyseenalaistuu. Dialogi perustuu toisten ihmisten aidolle kuuntelemiselle, erilaisten näkökulmien hahmottamiselle ja huomioimiselle sekä samalla omien näkökulmien kriittiselle tarkastelulle. Se tähtää mielipiteiden tai toiminnan muutokseen, oppimiseen ja luovuuteen, johonkin uuteen  

 

Kaksi ihmistä istuu rauhassa vierekkäin joen rannalla, valokuva.
Levollinen läsnäolo on olennaista dialogin syvenemisessä.
Kuva: ©Eli Myles Murdoch

likoski esittää, miten taitava kuuntelija tunnistaa muiden vaikutuspyrkimykset ja tekee kuulemastaan itsenäisiä päätelmiä havainnoiden sekä verbaalista että nonverbaalista viestintää. Hän osaa myös siirtää päätelmiensä tekoa, kunnes on kuunnellut koko sanoman. Tärkeää on myös ymmärtää, millaista kuuntelemisen tapaa viestinnän onnistuminen kulloinkin edellyttää ja millaista palautetta on tarkoituksenmukaista antaa.  

Kuuntelemisen lisäksi olisi hyvä osata kysyä 

Välikosken esittämä ajatus siitä, miten osaava kuuntelija vaalii kanssaviestijöidensä oikeutta ajatustensa esille tuomiseen, on mielestäni runollisen kaunisDialogisessa keskustelussa on kuuntelun lisäksi ratkaisevaa osata muodostaa tilanteeseen sopivia kysymyksiä. Voin harmikseni todeta, miten helposti työelämässä tulee painotettua lähinnä suljettuja ja tarkentavia kysymyksiä, joilla saan kyllä lisää faktatietoa aiheesta, mutta avoimilla kysymyksillä antaisin keskustelukumppanille enemmän tilaa.  Hän voisi miettiä rauhassa vastaustaan, jakaa keskeneräisiäkin ajatuksiaan ja kertoa kokemuksistaan paineettomasti.  

Hyvin kaukaiselta tuntuu vielä tavoite johtopäätösten lykkäämisestä, kunnes keskustelukumppanin koko sanoma on kuultu. Niin ikään haastavalta tuntuu osata muodostaa riittävän avoimia kysymyksiä, jotka rohkaisisivat viipyilevään ajatteluun. Lupaan kuitenkin tarkemmin havainnoida toimintaani ja pyrkiä kehittämään dialogitaitojani. Kun tämän kirjoittaa näin mustaa valkoiselle, niin ehkä sitä on pakko olla tavoitteen kanssa tosissaan 

 

#EnKeskeytäToistaKunHänPuhuu 

 

Lähteet  

Freire, Paulo 2005. Sorrettujen pedagogiikka. Tampere: Vastapaino.  

Janhonen, Ulla 2020. Intohimona kuuntelu. Dosentti Tuula-Riitta Välikosken haastattelu. Helsingin Sanomat 4.3.2020. Luettu 2.11.2020. https://www.hs.fi/elama/art-2000006426581.html   

Välikoski, Tuula-Riitta 2015. Kuuntelemisen taito. Luettu 2.11.2020. https://viestijat.fi/kuuntelemisen-taito/#221c1fb0  

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *